Luulen ja uskon, että isoäitini Aino on rokottanut minut pienenä poikana "Keittiöihmiseksi". Jo vaahtosammuttimen kokoisena hääräsin mielläni muummun keittiössä mukana. Tuolloin tupakeittiön sydämenä toimi iso puuhella ja erillinen leivinuuni, joiden lämpö hyväilee vielä nytkin muistoissa. Apulaisena toimi sähköhella, joten ruokaa syntyi isollekin sakille.

Mutta jännittävintä tässä keittiössä oli sen lattialuukku. Sen kun avasi, niin sieltä tuullahti vilpoinen, mutta raikas kellarin tuoksu - tikapuut alas johdattivat aivan uuteen maailmaan. Siellä oli varsinainen armeija pulloja, purkkeja ja purnukkoita. Oli laareja ja hyllyjä, täynnä herkullisia raaka - aineita ja tuotteita. Perunana vaari suosi ehdottomasti Kuningas Yrjöä ja isäni vannoi perunaan - itse muistan vielä hämärästi sen maun, koska saimme aina muutaman säkin vaarilta kaupunkiin. Maakellarissa oli myös omenoita, perunan lisäksi porkkanaa, lanttuja, nauriita, sipulia. Musta-, valko- ja punaherukat, sekä karviaiset hilloina, mehuina ja hyytelöinä, avomaakurkut laseissaan maustettuna. Oli suolasieniä joka lähtöön, sekä puolukat survottuna - varsinainen Runsauden Sarvi. Näistä syntyy varsinainen reseptien iloinen karuselli, joka pyörii päässäni ja vaatii siellä, täällä ja tuolla toteutusta...

Mummuni on Karjalan Ala - Lammilta, emmännöi evakon alkuaikoina Pitkänrannan Sairaalassa (sieltä varmaan tuo rokottaminen?) - Ehkä tämä selittää hänen mahdottomat taitonsa keittiössä ja jonka tiedonsiemenet putosivat otolliseen maaperään - minuun - Minusta ei kyllä ole tullut yhtä taitavaa, kuin hänestä, mutta innostus on vain kasvanut...