Isäni tapasia kysyä koko yläasteeni ajan: "Miksi, miksi, miksi...?" Hänen mielestään menen lukioon, minusta tulee ylioppilas ja sitten opiskelen akateemisen ammatin, mutta kuinkas tässä näin kävi?

7. luokalla oli ammattivalintani selvä - Minusta tulee kokki! Miksi ihmeessä? Se tuntui minulle luonnolliselta ja täysin selvältä. Alunperin halusin laivakokiksi, mutta ne opinnot jäivät, koska isäni tuki ei ollut varma opiskelua varten vieraalla paikkakunnalla ja vielä ei - akateemisella alalla. Näin ollen hylkäsin asian toivottomana haasteena.

Jo ammattikouluaikoina kävin koulun lähellä Pizzeriassa töissä, joka oli italialaisen Luigin ja hänen suomalaisen vaimonsa omistuksessa. Siellä opin kuinka tehdään Bolognaise, Carbonara, pizzat ja pastat iltalialaiset hitit päässä soiden - kallisarvoinen ruokakulttuurikasvatus teki näin hiljaista työtä minussa ´80 - luvun Suomessa. Se oli kuin kipinä, joka hukkui kuralliseen kuivaa heinää...